KASTEEN SAKRAMENTTI

Johdanto

Kaste on kautta aikojen ollut kova kiistakapula kristittyjen keskuudessa. Alkuperäistarkoitustaan vasten se on pikemminkin jakanut kuin yhdistänyt kristittyjä toisiinsa. Tästä tarkoituksesta Paavali puhuu Galatalaiskirjeen luvussa 3 jakeissa 27-28: "Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeutuneet Kristukseen. Tässä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi." Näkemyserot ovat kyllä huomattavia ja niistä on tärkeä keskustella, mutta ne eivät saisi sokaista meitä sille tosiasialle, että kaikki me olemme yhtä lailla osallisia Kristuksesta ja Hänen lupauksistansa.

Kasteeseen liittyen on monia ongelmakohtia. Tärkeimmät niistä voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen liittyy kasteen merkitykseen, toinen kasteen vastaanottajiin ja kolmas kasteen toimitukseen (upotuskaste, valelu vai pirskoittelu, kenen toimittama kaste on validi jne.). Tässä kirjoituksessa keskityn näistä ainoastaan kahteen ensimmäiseen.

Kolme vallitsevaa kasteen merkitystä

Katolilainen ja luterilainen ymmärrys liittää kasteen syntien anteeksiantamukseen ja uudestisyntymiseen. Kaste välittää ihmiselle kaikki Kristuksessa olevat siunaukset ja tekee ihmisestä Jumalan valtakunnan jäsenen. Tukea tälle näkemykselle löytyy niistä raamatunkohdista, jotka sanovat kasteen yhdistävän ihmisen osalliseksi Kristuksesta ja Hänen lunastustyöstänsä.

Zwingliläinen (kiisteltävissä uskoiko Zwingli näin) ja baptistinen (kaikki baptistit eivät usko näin, kuten esim. reformoidut baptistit) käsitys kasteesta on pelkästään symbolinen. Se ei välitä ihmiselle uudestisyntymistä eikä syntien anteeksiantoa. Nämä asiat tulevat ihmisen omaksi yksin uskosta. Tämä usko ei ole lainkaan riippuvainen ulkonaisista materiaalisista merkeistä. Raamatunkohdat, jotka sanovat kasteen yhdistävän ihmisen osaksi Kristusta ja Hänen lunastustyönsä etuja, puhuvat vain siitä, mitä kaste symboloi kristityn saaneen yksin uskon kautta. Tukea tälle näkemykselle löytyy Raamatun yksiselitteisistä lausumista siitä, että ihminen pelastuu ja vanhurskautuu yksin uskon kautta.

Reformoitu näkemys edustaa välimuotoa kahdesta edellä mainitusta kastekäsityksestä. Reformoiduille kaste on symbolinen toimitus, joka samalla toimii armon välikappaleena kristityn elämässä. Se on siis sekä merkki (symboli) että sinetti (armon välikappale), reformoitua kielenkäyttöä lainaten. Osittain tämä erottelu "merkin" ja "sinetin" välillä on hieman epäselvä. Onhan "sinetti" eräänlainen "merkki" ja siinä mielessä nämä termit ovat osittain päällekkäisiä. Merkki kuitenkin painottaa kasteen merkitystä ulkonaisena symbolina ja representaationa, minkä tehtävänä on kuvastaa ihmisen osallisuutta Kristuksesta ja Hänen lunastustyönsä hyödyistä. Merkkinä reformoitu ymmärrys kasteesta on hyvin samanlainen kuin baptistinen. Se saattaa kuitenkin voimakkaamin painottaa kasteen roolia liittymisriittinä seurakuntaan; se ei siis yhdistä ainoastaan nimellisesti Kristukseen, vaan myös Hänen ruumiiseensa. Sinetti taas painottaa kasteen roolia vahvistaa ja vakuuttaa Jeesuksen lunastustyön etujen todellisuus uskovan omalle sielulle (baptististinen näkemys usein unohtaa tämän aspektin kasteesta). Vastoin katolilaista ja luterilaista näkemystä kaste ei vahvista näitä siunauksia uskovalle minkään itsenäisen voimansa kautta, mikä tapahtuisi uskosta riippumatta. Kaste on Herran asettama armon välikappale, jonka yhteydessä Pyhä Henki vahvistaa meidän uskoamme Kristukseen ja jonka symbolien tulisi toimia kiintopisteinä uskollemme Kristusta kohtaan. Kaste ei suoraan tee meistä osallisia Kristuksesta ja Hänen lunastustyöstänsä. Epäsuoraan se kyllä tekee tämän, kun se vahvistaa uskoamme Kristukseen ja kun uskomme operoi kasteen symbolien kautta. Joka päivä meidän pitäisi muistuttaa itseämme osallisuudestamme Kristukseen ja vakuuttaa itseämme tästä todellisuudesta kasteen sakramentin kautta. Se ei ole vain jokin kertaluonteinen riitti, jolla sen jälkeen ei ole enää mitään roolia kristityn elämässä. Kaste on armon välikappale. Raamatunkohdat, jotka liittävät kasteen ja ihmisen osallistumisen Kristuksesta, ovat totta siinä mielessä, että kaste on sekä merkki että sinetti.

Geneven katekismus mielestäni selittää hyvin reformoidun kasteymmärryksen. Sen mukaan meillä ei olisi mitään tarvetta kasteelle mikäli meillä olisi täydellinen usko. Kasteen ainoa funktio on toimia vahvistuksena ja kiintopisteenä heikolle uskollemme, joka ei ainoastaan tarvitse informatiivista ja abstraktia opetusta Jumalan lupauksista, vaan myös konkreettisia muistutuksia niistä niissä pyhissä toimituksissa, joissa Pyhä Henki erityisellä tavalla vaikuttaa. Kaste ei ole pelastuksen kannalta välttämätön, sillä Kristuksen lunastustyön edut tulevat osaksemme ainoastaan uskon kautta (vastoin katolisia ja luterilaisia). Mutta ilman kastetta ja muita armon välikappaleita on vaarana, että uskomme heikentyy ja lopulta sammuu (vastoin baptisteja).

Kasteen vastaanottajat

Toinen merkittävä kysymys kasteeseen liittyen koskettaa sen vastaanottajia. Uskovien kastetta (credobaptism) kannattavat ajattelevat, että kaste tulisi toimittaa ainoastaan niille, jotka ovat henkilökohtaisesti tunnustaneet Jeesuksen Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Lapsikastetta (paedobaptism) puoltavat taas näkevät sen kuuluvan sekä uskoville että heidän lapsillensa. Millä perusteilla näitä näkemyksiä on puollettu ja kumpi niistä on vakaammalla pohjalla? Tarkastelen molempia kantoja kolmesta näkökulmasta käsin: (1) Mitkä Raamatun käskyt velvoittavat Uuden testamentin aikaisia kristittyjä? (2) Raamatun esimerkit kasteesta; (3) Vanhan ja uuden liiton välinen suhde.

Ensin käyn läpi uskovien kastetta kannattavien perusteluja näihin kysymyksiin. (1) Uusi testamentti ei ikinä käske meitä kastamaan vauvoja. Ainoa selkeä käsky on kohdistettu aikuisille ja oman uskontunnustuksensa tehneille yksilöille. Uuden liiton aikaisille uskoville pätevät ainoastaan ne käskyt Raamatussa, jotka on toistettu tai sanottu Uudessa testamentissa. Vanhalla testamentilla ei voida uskovien velvoitteita ilman Uuden testamentin vahvistusta.

(2) Uuden testamentin esimerkit kasteista seuraavat aina ihmisen uskoontuloa. Raamattu jopa eksplisiittisesti puoltaa tätä järjestystä sanoessaan, että "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Vauvojen kastaminen laittaisi Raamatun asettaman järjestyksen päälaelleen. Emmehän me uskosta osattomia aikuisiakaan kasta ennen kuin he ovat tunnustaneet uskonsa. Miksi järjestys olisi vauvojen kohdalla eri ilman mitään erillistä lausuntoa tästä?

(3) Vanhassa liitossa pelastus kulki eteenpäin ympärileikattujen etnisten israelilaisten keskuudessa ilman uskon vaatimusta. Tämä proto-seurakunta sisälsi sekä todellisesti pelastuneita että niitä, jotka eivät olleet todella pelastuneita. Uusi liitto on tuonut erilaisen järjestelmän ja taloudenhoidon Jumalan valtakunnassa. Uuden liiton aikainen seurakunta koostuu yksinomaan niistä kastetuista uskovista, jotka  tuntevat Herran, ovat uudestisyntyneet ja saaneet syntinsä anteeksi (Heprealaiskirje 8). Aikaisemmin koko Israel sai kuulua Jumalan liittoon, mutta nyt on jäljellä vain jäännös Israelista ja tämä jäännös on pelastuneista koostuva seurakunta. On totta, että jokainen seurakuntaan kuuluva ei tosiasiassa ole pelastunut. Mutta tämä johtuu ainoastaan siitä, että me emme osaa täydellä varmuudella sanoa kenen ihmisen uskontunnustus on aito ja kenen ei. Jos pystyisimme tähän, niin seurakunta sisältäisi vain niitä, jotka ovat tulleet Kristuksesta ja Hänen lunastustyöstänsä osallisiksi.

Seuraavaksi käyn läpi reformoitujen vastauksia. (1) Uusi testamentti ei missään kiellä meitä kastamasta lapsiamme. Ensisilmäyksellä tämmöinen argumentti hiljaisuudesta vaikuttaa naurettavalta. Eikö positiivisen väittämän tekijällä ole todistustaakka eikä päinvastoin? Kun Uudesta testamentista puhutaan niin tämä riippuu täysin siitä, millä kannalla on suurempi suosio. Jos kaikki Uuden testamentin aikaiset juutalaiset olettivat ja pitivät itsestäänselvyytenä, että heidän lapsensa ovat yhtälailla liittokansan jäseniä ja että heillekin kuuluu liittokansaan kuuluvien jäsenten merkki, niin silloin minusta todistustaakka on niillä, jotka väittävät Paavalin vastustaneen tätä universaalia Vanhan testamentin ennakkokäsitystä. 

Tätä kysymystä voidaan myös tarkastella siitä näkökulmasta, että miten apostolit itse päätyivät joidenkin Vanhan liiton aikaisten lakien ja säädösten lakkautumisen kannalle ja miten he argumentoivat sen puolesta. Päättelivätkö he esimerkiksi, että koska Jeesus ei kieltänyt epäpuhtaiden ruokien syömistä, niin nyt se on sitten ihan hyväksyttävä asia? Eivät. Pietari itse vakuuttui tästä vasta sitten kun hän sai näyn, jossa hänen eteensä pantiin epäpuhtaita ruokia ja käskettiin syömään niitä (saman puhdistamisen Jeesus tosin julisti jo maanpäällisen elämänsä aikana opetuslapsilleen). Miten apostolit perustelivat muille uskoville, ettei eläimiä tulisi enää uhrata? He eivät vedonneet Uuden liiton hiljaisuuteen, vaan positiiviseen väittämään, jonka mukaan ne ovat lakkautuneet. Eläinuhrit eivät ole enää voimassa, koska ne olivat esikuvia Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstänsä ja näin ollen saaneet täyttymyksensä Hänessä. Uskovien lasten kuuluminen liittoyhteisöön menee ajassa taaksepäin vieläkin pidemmälle kuin nämä muut säädökset. Miten apostolit tai muut kristityt olisivat pystyneet päätellä tämän järjestyksen lakkautuneen ilman minkäänlaista eksplisiittistä mainintaa siitä, että nyt siihen on tullut muutos? Hiljaisuus ei ole tyydyttävä vastaus.

Sen lisäksi, mielestäni periaate siitä, että vain Uuden testamentin vahvistamat lain käskyt ja säädökset ovat voimassa, on hyvin kyseenalainen jo itsessään. Uusi testamentti kyllä puhuu tietyssä mielessä joidenkin Vanhan testamentin käskyjen ja säädösten lakkautumisen puolesta. Mutta näissäkin kohdissa Uuden testamentin kirjoittajat antavat ymmärtää, että ne ovat jossain mielessä vielä paikkansapitäviä. Vanhaa testamenttia lukiessa tulisi aina lähteä liikkeelle siitä, että kaikki sen käskyt ja säädökset ovat täysin voimassaolevia tänäkin päivänä vaikka se, miten me niitä noudatamme ja millä tavoin ne ovat tänä päivänä voimassa voi näyttää erilaiselta Kristuksen tulon myötä. Paavalilta löytyy perustelu kaikkiin opetuksiinsa Vanhasta testamentista. Uusi testamentti ei ole mitään muuta kuin Vanhan testamentin todellinen avautuminen Kristuksen sovitustyön valossa.

(2) Raamatussa on kaksi eri järjestystä, joiden mukaan liittoyhteisön jäsenyysmerkki voidaan ottaa omakseen suhteessa uskoontuloon. Joskus se tapahtuu ennen sitä ja joskus sen jälkeen. Yleinen väärinkäsitys asiasta on se, että usko toimisi ainakin aikuisten kohdalla kriteerinä kasteen saamiselle. Usko ei voi olla kriteeri sen takia, ettemme pysty olemaan absoluuttisen varmoja kenenkään toisen uskontilasta. Kriteerinä toimii pikemminkin tunnustus uskosta. Joskus tämä tunnustus on paikkansapitävä, joskus ei. Sitä emme voi eikä meidän tarvitse tietää. Aikuisten kohdalla monet saattavat saada kasteen tunnustuksensa pohjalta ja sitten myöhemmin he tajuavat etteivät he silloin olleet oikeasti uskossa. He, jotka pitävät uskoontuloa kriteerinä kasteelle, ovat saattaneet ottaa kasteen useaan otteeseen sen takia, etteivät olleet varmoja uskonsa aitoudesta kasteen toimitushetkenä. Kriteerinä aikuisten kohdalla ei kuitenkaan ole usko vaan sen tunnustus. Jos seurakunta myöhemmin havaitsee jonkun tekemän tunnustuksen valheelliseksi ja päättää erottaa kyseisen henkilön yhteydestään, niin ei Uusi testamentti kehota tekemään mitään muuta kuin antamaan anteeksi ja ottamaan takaisin yhteyteen ne, jotka myöhemmin tulevat parannukseen. Usko ensin ja kaste toisena ei ole mikään absoluuttinen järjestys, joka voisi millään lailla toimia perusteluna lapsikasteen hylkäämiselle. Tämä järjestys on useimmissa Uuden testamentin kohdissa mainittu vain sen takia, että se käsittelee ensimmäisen sukupolven kristittyjä.

Raamatusta ei kuitenkaan puutu tapauksia, joissa kaste edeltää ihmisen uskontunnustusta. Niin sanotut perhekuntakasteet ovat hyvä esimerkki tästä. Uskovien kasteen kannattajat vastaavat näihin perhekuntakasteisiin kahdella tavalla. Joko ne eivät sisältäneet vauvoja tai sitten ne puhuvat vain kasteesta, jonka suurin osa perhekunnasta otti itsellensä (ts. se että perhekunta kastettiin ei välttämättä edellytä että jokaikinen perhekuntaan kuuluva kastettiin). On mahdotonta todistaa absoluuttisesti suuntaan tai toiseen, mutta juutalaisen ennakkokäsityksen mukaan nämä perhekuntakasteet tulisi tulkita lapsikasteen näkökulmasta käsin. Vaikka perhekunnissa ei olisi ollut lainkaan vauvoja, silti nämä tapaukset heijastavat kollektiivisia kääntymyskokemuksia, joissa jokaisen yksilön kääntymystä ei mitenkään arvioitu eikä odotettu tapahtuvan omasta vapaasta tahdosta. Perhekunnat kääntyivät koska heidät määrättiin siihen.

Muitakin esimerkkejä vauvoille annetuista kasteista löytyy Raamatusta. Yksi merkittävä niistä on Vanhan testamentin esikuvalliset kastetoimitukset. Pietarin kirjeessä puhutaan siitä, kuinka Nooan aikainen tulva oli tietynlainen kaste, josta sekä Nooa että hänen jälkeläisensä olivat osallisia. 1. Korinttilaiskirjeen 10. luvussa puhutaan siitä, kuinka koko Israel kastettiin Moosekseen meressä ja pilvessä, joka seurasi heitä. Nämä typologiset kasteet ovat kiistattomia esimerkkejä vauvoille toimitetuista kasteista.

Yksi esimerkki löytyy ympärileikkauksesta. Uskovien kasteen kannattajat yleensä kieltävät ympärileikkauksen ja kasteen välisen yhteyden. Niiden välinen ero ei kuitenkaan piile missään muussa kuin ulkonaisissa seikoissa ja siinä mihin Jumalan kansan pelastushistorialliseen vaiheeseen ne sijoittuivat ja vihkivät ihmisen. Ympärileikkauksesta sanotaan sen olevan merkki ja sinetti sekä uudestisyntymisestä (Room. 2, Mooses,...) että vanhurskauttamisesta (Room. 4). Jos kasteen ja ympärileikkauksen määrittelee pelkästään merkiksi ja sinetiksi uudestistynymisestä ja anteeksiannosta, niin silloin voidaan sanoa, että melkein kaikki Vanhan testamentin aikaiset ympärileikkaukset olivat tietyssä mielessä myös kastetoimituksia.

(3) Heprealaiskirjeen 8. luvun puhe uuden liiton aikaan siirtymisestä ei millään tavoin kumoa Vanhan testamentin periaatetta lasten kuulumisesta liittoon. Uusi liitto kyllä sisältää anteeksiannon ja uudestisyntymisen tavalla, jolla vanha liitto ei sitä tehnyt. Jeesuksen sovitus ja sen edut eivät ole vain kaukainen lupaus tulevaisuudessa, vaan niistä nauttiminen perustuu Hänen jo suorittamaansa lunastustyöhön. Nyt Herran vapaa lähestyminen ja jokaisen uskovan pappeus ovat tulleet todellisemmiksi kuin minään pelastushistorian aikakautena. Näistäkin siunauksista pystyttiin nauttimaan jo Vanhan testamentin aikana. Kuka meistä epäilee Vanhan testamentin pyhien nauttineen syntien anteeksiannosta, uudestisyntymisestä ja pappeudesta (oikeudesta lähestyä ja palvoa Jumalaa). Näitä ei voi kiistää. Tekstikatkelma ei oikeuta Jumalan liiton lupausten ja merkkien rajoittamista missään määrin. Itse asiassa, koko tekstin henki ja sävy osoittaa täysin päinvastaiseen suuntaan. Jae 11 sanoo, että "kaikki tuntevat minut [Herran], pienimmästä suurimpaan", mikä puhuu siitä, kuinka tämä Herran lupaus ja siunaus tulee vieläkin ylenpalttisemmin vuodatetuksi kaikille Jumalan liittokansaan kuuluville. Ei ole enää juutalaista ja pakanaa, pappia ja maallikkoa, miestä ja naista, lasta ja aikuista, vaan kaikki ovat yhtä Jeesuksessa Kristuksessa (yhtä lähellä Jumalaa).

On totta, että uuden liiton liiton lupauksista ja siunauksista pääsevät nauttimaan vain ne, jotka lopulta ottavat vastaan Kristuksen sovitustyön uskon kautta. Tämä ei kuitenkaan määritä ketä siihen liittoon kuuluu, eikä sitä miten tämä liitto ilmenee näkyvästi maan päällä. Liiton lupaukset tulisi julista uskovien ja heidän lastensa kohdalle sekä Sanan että sakramenttien kautta. On totta, että monet lapset pääsevät osallisiksi näistä lupauksista vasta myöhemmin elämänsä aikana ja jotkut eivät lainkaan. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavoin ristiriidassa sen kanssa, että nämä lupaukset julistetaan lapsille. Vanha testamentti on täynnä Jumalan antamia lupauksia, joista Israelin kansa vasta myöhemmin pääsi osalliseksi ja joiden nauttimisesta moni jäi vaille epäuskonsa takia. Lupaus maasta ja maan menettäminen pakkosiirtolaisuuden muodossa on hyvä esimerkki tästä periaatteesta.

Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa Jumalan kansa/liittoyhteisö koostui sekä pelastetuista että niistä, jotka eivät olleet sitä. Jäännös-periaate on ollut voimassa Vanhan testamentin ajoista alkaen. Roomalaiskirje 11:4-5 sanoo: “Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.”

Lopetus

Reformoitu herätysliike ei missään nimessä ollut aikansa vanki. Siihen kuuluvat olivat perinpohjaisesti pohtineet sekä kasteen merkitystä että sen vastaanottajia. Nykyajan argumentit eri kanteilta olivat heille hyvin tuttuja. He eivät valinneet kantaansa hätiköiden miellyttääksensä ketään, vaan sen takia, että se oli heidän mielestänsä parhaiten perusteltu. Toivon, että eri tavalla ajattelevat veljet ja siskot Kristuksessa voisivat tämän kirjoituksen kautta ymmärtää reformoitua kastekäsitystä ja sen perustuksia paremmin. Paljon voisi ja pitäisi aiheesta vielä sanoa, mutta koska halusin pitää tämän jutun mahdollisimman lyhyenä, joudun jättämään loput sanottavat toiseen kertaan.