Sessationismi ja 1 Korinttilaiskirjeen 13. luku

Intro

1. Korinttilaiskirjeen 13. luku lukeutuu keskeisimpiin armolahjojen jatkuvuutta käsitteleviin teksteihin. Tekstikatkelmaa on käytetty puolustamaan sekä armolahjojen jatkuvuutta (ts. kontinuationismi) että niiden lakkautumista (ts. sessationismi). Toiset väittävät, ettei kyseinen luku ota lainkaan kantaa aiheeseen. Joonas Laajasen ja Simon Kokin kattavat ja hyvin argumentoidut kirjoitukset innostivat minuakin käsittelemään aihetta. Vaikka olenkin heidän lailla sessationisti, lähestyn tekstiä hieman eri perspektiivistä käsin. Minulle henkilökohtaisesti tämä tekstikatkelma on ollut vaikea ja olen monta kertaa palloitellut eri tulkintojen välillä. Saa nähdä kuinka kauan tällä kertaa pysyn tulkinnassani kiinni ^_^. Linkit heidän kirjoituksiinsa: 

https://reformoitu-baptisti.com/2018/05/08/raamatun-teksti-joka-ratkaisee-sessationismin-tai-kontinuationismin-lopullisesti-1-kor-138-13/

https://kaupunginainoakalvinisti.wordpress.com/2018/05/23/taydellista-metsastamassa-1-kor-138-13-sessationismin-puolesta-ja-vastaan/

Luvun ydinsanoma

Vaikka sessationistina allekirjoitan armolahjojen lakkautumisen, en perustele kantaani kyseisellä tekstikatkelmalla. Paavalin tarkoituksena ei ole tarkasti määritellä kuinka kauan armolahjat tulisivat vielä jatkumaan. Hän pyrkii osoittamaan, että rakkaus on kaikista suurin hyve ja että armolahjat ovat arvokkaita vain siinä määrin kuin ne ovat alisteisia rakkaudelle ja palvelevat sitä. Mielestäni sekä sessationistinen että kontinuationistinen tulkinta tekstikatkelmasta usuttaa siihen jotain mitä sen ei ollut edes tarkoitus käsitellä.

Paavali argumentoi teesinsä puolesta vetoamalla ensinnäkin rakkauden hyveellisyyteen. Vaikka ihminen omaisi kaikki armolahjat, mutta hänellä ei olisi rakkautta, ei hän olisi mitään. Jonathan Edwards, joka kohtasi monia karismaattisia ilmiöitä elämänsä aikana, totesi etteivät armolahjat itsessään ole merkki minkäänlaisesta hyveellisyydestä. Edwards vetosi moniin raamatullisiin esimerkkeihin henkilöistä, jotka omasivat armolahjoja mutta eivät edes olleet uudestisyntyneitä (kuten Bileam tai Saul). Pyhyyden mittarina eivät toimi karismaattiset ilmiöt ja kokemukset vaan rakkaus.

Toinen asia, mihin Paavali vetoaa, on rakkauden iankaikkisuus ja armolahjojen katoavaisuus. Armolahjat ovat katoavaisia siitä syystä, että ne antavat vain osittaista ja epätäydellistä tietoa Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Tarve tämänlaiselle ilmoituksen muodolle poistuu silloin kun täydellinen tulee, tunnemme ja tulemme tunnetuiksi (kr. ginooskoo voidaan kääntää sekä tuntemiseksi että tietämiseksi*) täydellisesti ja näemme kasvoista kasvoihin. Rakkaus taas ei ikinä lopu. Sen takia armolahjoja ei voi asettaa samalle viivalle rakkauden kanssa. Vain sillä, mikä on iankaikkista, on lopulta väliä.

"Täydellinen" ja "kasvoista kasvoihin"

Paavalin puhe armolahjojen lakkautumisesta antaa tekstikatkelmalle tärkeän aseman keskustelussa armolahjojen jatkuvuudesta. Hän sanoo, että profetoiminen katoaa, kielillä puhuminen lakkaa, tieto katoaa ja vielä yleisimmin ottaen se, mikä on vajavaista, tulee katoamaan. Kaikki hyväksyvät totuutena armolahjojen lopullisen häviämisen. Erimielisyydet nousevat pintaan pohdittaessa tämän ajankohtaa. Paavali sanoo näiden vajavaisten asioiden tulevan katoamaan kun koittaa se, mikä on täydellistä, ja sitten kun kristityt rupeavat näkemään kasvoista kasvoihin. Kiistelyt keskittyvät hyvin pitkälti ilmaisujen "täydellinen" ja "kasvoista kasvoihin" ympärille.

Paavalin käyttämä sana täydellinen on käännetty kreikankielen sanasta teleios. Teleios voidaan ymmärtää viittaavan absoluuttiseen virheettömyyteen, jossa ei ole mitään parantamisen varaa. Sen voidaan nähdä puhuvan myös jostakin kypsästä, kokonaisesta ja loppuun saatetusta asiasta. Mielestäni molemmat merkitykset löytyvät Uudesta testamentista, mutta joidenkin mukaan ensimmäinen merkitys on vieras Raamatulle ja ainoastaan kreikkalaisten filosofien käyttämä. He, jotka pitäytyvät ensimmäisessä merkityksessä, yleensä liittävät teleioksen siihen täydelliseen olotilaan, joka on koettavissa taivaassa. He taas, jotka pitävät kiinni jälkimmäisestä merkityksestä, yleensä liittävät teleioksen kaanonin valmistumiseen tai vastaavanlaiseen hyvään, vaikkakaan ei moitteettomaan tilaan. Huomauttaisin kuitenkin, että teleioksen liittäminen taivaaseen tai kaanoniin ei ole lainkaan riippuvainen näistä sanallisista määritelmistä. Taivaasta voidaan puhua tietyssä mielessä loppuun saatettuna ja kypsänä tilana samoin kuin kaanon voidaan ymmärtää tietyssä mielessä täydellisenä ilmoituksena, jossa ei ole mitään parantamisen varaa.

Jotkut yhdistävät ilmaisun kasvoista kasvoihin Jumalan tai Kristuksen konkreettiseen näkemiseen taivaassa, kun taas toisten mukaan siinä on viittaus kattavampaan ja selkeämpään Jumalan ilmoitukseen valmistuneen kaanonin muodossa. Paavali kontrastoi tulevan kasvoista kasvoihin näkemisen nykyiseen katselemiseen, joka tapahtuu kuvastimen epäselkeän heijastuksen välityksellä. Ensimmäinen tulkinnoista ymmärtää kuvastimen viittaavan kaikkiin sanallisiin ilmoituksiin tässä maailmanajassa, kun taas jälkimmäinen rajoittaa sen ainoastaan kaanonin valmistumista edeltäneisiin ilmoituksen muotoihin.   

Itse uskon täydellisen viittaavaan taivaaseen ja kasvoista kasvoihin näkemisen konkreettiseen Kristuksen katselemiseen taivaassa. Vaikka pyhiä kirjoituksia kuvaillaankin monesti täydellisinä Raamatussa, en näe syytä tämmöisen linkin tekemiseen tässä tekstiyhteydessä. Seuraavat perustelut ovat kallistaneet minut nykyiselle kannalleni. Ensinnäkin, kontrastit vajavaisen ja täydellisen tuntemisen sekä himmeän kuvastimen ja kasvoista kasvoihin näkemisen välillä ovat liian suuria kuvatakseen meidän asemaamme suhteessa Uuden testamentin aikaisiin pyhiin. En uskalla väittää tuntevani Jumalaa ja Hänen tahtoansa läheskään yhtä hyvin kuin Paavali. Paljon vähemmän pystyn sanomaan tuntevani näitä paljon paremmin kuin hän. Allekirjoitan kyllä sen, että seurakunnalle oli parempi saada Jumalan ilmoitus vakiintuneeksi valmistuneen kaanonin muodossa kuin että se olisi jatkanut riippuvaisena yksittäisistä profeetallisista lausahduksista. En kuitenkaan usko, että Uuden testamentin pyhät jäivät missään vähemmälle. Heille oli sama totuusmäärä tarjolla, joskin hieman huonommassa muodossa. Heidän aikaisensa ilmoituksen muoto oli esimerkiksi alttiimpi kaikenlaisten väärien profeettojen nousemiselle, mutta heillekin oltiin Paavalin sanoin julistettu kaikki Jumalan tahto (eng. whole counsel of God).

Toiseksi, Paavali kertoo vajavaisten ilmoituksen muotojen katoavan, lakkautuvan ja tulevan hylätyiksi. Meidän täytyy muistaa, että Paavalin kirjoittaessa 1. Korinttilaiskirjeen luvun 13, ei ollut ainoastaan olemassa suullisia profetioita vaan oli myös jo olemassa hyvin monia innoitettuja kirjoituksia. Koko Vanha testamentti oltiin jo kirjoitettu ja monia muitakin Uuden testamentin tekstejä oltiin jo laadittu. Mikäli Paavalin odottama täydellinen olisi puhunut valmistuneesta kaanonista, ei hän olisi voinut puhua vajavaisen ilmoituksen katoamisesta ja lakkautumisesta, vaan ainoastaan sen muuttumisesta ja täydentymisestä kokonaisvaltaisemmaksi.

Kolmanneksi, kasvoista kasvoihin ei missään muualla Raamatussa puhu valmistuneesta kaanonista tai kirjoitetusta ilmoituksesta, mutta monesti se viittaa konkreettiseen Jumalan näkemiseen. Se, että Mooses näki Jumalan kasvoista kasvoihin ei tarkoita sitä, että Korinttilaiskirjeen ilmaisu viittaisi johonkin tässä maailmanajassa koettavaan. Hän näki Jumalan erityisellä tavalla, joka on verrattavissa siihen millä tavoin muut pyhät tulevat vasta taivaassa kohtaamaan Hänet. Mooses oli esikuva Kristuksesta, joka puhuu sitä mitä Hän on konkreettisesti nähnyt ja kuullut Isän Jumalan luona. Huomatkaa, että vaikka Mooseksesta sanotaan toistuvasti, että hän puhui Jumalan kanssa kasvotusten, ei ikinä väitetä että he, jotka lukevat Mooseksen kirjoja pääsisivät myöskin samanlaisesta kommunikaatiosta osallisiksi. Jos se ilmoituksen muoto, mikä Moosekselle annettiin, oli erilainen kuin kaikki muut Vanhan testamentin profeettojen saamat ilmoitukset, eikö paljon ennemmin voida kutsua erilaiseksi sitä ilmoitusta, jota emme edes ole saaneet suoraan Jumalalta vaan epäsuoraan apostolien ja profeettojen kirjoitusten kautta. Uskovat pääsevät osallisiksi kasvoista kasvoihin tapahtuvasta kommunikaatiosta Jumalan kanssa vasta taivaassa. 2. Korinttilaiskirje vertaa Paavalin aikaista ilmoituksen muotoa kuvastimeen, jonka kautta kristityt katsovat Kristusta ja muuttuvat saman kuvan kaltaisiksi. Kristuksen katseleminen kuvastimen kautta pätee yhtä lailla tänäkin päivänä.

Vastaväite uskon, toivon ja rakkauden pysyvyydestä

Luvun viimeinen jae nostaa esille ongelman. Siinä Paavali sanoo: "Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." Ongelma kumpuaa siitä, kun rupeaa miettimään uskon, toivon ja rakkauden suhdetta näihin katoaviin armolahjoihin. Yhden tulkinnan mukaan ne kaikki ovat tarkoitettu kontrastiksi katoaville armolahjoille. Mikäli tämä tulkinta on oikea, silloin armolahjojen katoamisen jälkeinen aikakausi saattaisi puhua kaanonin valmistumista seuraavasta ajanjaksosta. Tätä puoltaa se, että usko ja toivo ovat läsnä vain iankaikkisuutta edeltävässä ajanjaksossa. Taivaaseen päästyä pyhien usko on vaihtunut näkemiseen ja toivo on löytänyt täyttymyksensä. Tätä puoltaa myös se, että toisin kuin katoavat armolahjat, niin uskon, toivon ja rakkauden Paavali sanoo pysyvän.

Mielestäni tämä argumentti ei ole hirveän vahva. Ensinnäkin, tietyssä mielessä usko ja toivo tulevat aina olemaan olemassa. On totta, että usein Raamattu rajoittaa uskomisen ja toivomisen tähän aikakauteen. Mutta kyllä me taivaassakin joudumme uskomaan asioihin, joita emme pysty silmillämme havaitsemaan. Emmekö joudu uskonsilmin luottamaan siihen Jumalan Sanan lupaukseen, että se autuuden tila, jonka taivaassa olemme saavuttaneet, tulee iankaikkisesta iankaikkiseen pysymään meissä? Emmekö joudu taivaassakin luottamaan Jumalan Sanan määritteisiin siitä, mikä on oikein ja väärin ja mikä tuo autuuden meille, vaikka silmillämme pystymmekin näkemään Jumalan joka suoraan kertoo nämä asiat meille. Aatamikin näki Jumalan ja kuuli Hänen sanallisen ilmoituksensa kasvoista kasvoihin, mutta silti hän sortui tekemään syntiä epäuskonsa tähden. Aikaisemmin samassa luvussa Paavali myös näyttää sitovan uskon ja toivon olennaiseksi osaksi rakkautta, kun hän sanoo että "kaikki se (rakkaus) uskoo, kaikki se toivoo jne". Jos rakkaus on niin suuri että se pitää sisällään uskon ja toivon, niin tietyssä mielessä nämä asiat eivät ikinä voi kadota. Ja vaikka uskolla ja toivolla ei enää olisi minkäänlaista subjektiivista sijaa meidän mielessämme, niin objektiivisesti uskomamme ja toivomamme asiat tulevat pysymään ikuisesti todellisina. Kaikki me varmasti allekirjoitamme sen, että se iankaikkinen elämä, johon olemme uskoneet ja jonka puoleen olemme haikailleet, niin tulee pysymään iäti. Ja vielä, on keinotekoista erotella Paavalin kontrastia useampaan osaan. Jos hän halusi tehdä kontrastin katoavien armolahjojen ja pysyvien uskon, toivon ja rakkauden välille, niin silloin meillä ei ole mitään oikeutta pilkkoa osaa näistä pysyvistä asioista todellisesti pysyviksi ja osaa ei-pysyviksi. 

Toiseksi, mikään ei pakota tekemään kontrastia katoavien armolahjojen ja pysyvien uskon, toivon ja rakkauden välille. Ne voivat hyvinkin olla päällekkäisiä. Ehkä kontrasti on pikemminkin pysyvän rakkauden ja katoavien armolahjojen elinaikaan kuuluvien uskon ja toivon välillä. Kontrasti tulee esitetyksi vasta siinä, kun Paavali sanoo rakkauden olevan suurempi kuin usko ja toivo. Näin muun muassa Calvin tulkitsee jakeen. Herää tietysti kysymys, että miten usko ja toivo voivat sitten kuulua näihin katoaviin asioihin, jos kerran jae nimenomaan sanoo niiden pysyvän yhdessä rakkauden kanssa? Perustelu sille, miksi usko ja toivo voivat kuulua katoaviin asioihin, löytyy edeltävien jakeiden rakenteesta ja syntaksista, joka mielestäni parhaiten hahmottuu näin:

"NYT(arti) me näemme kuin kuvastimessa,             silloin kasvoista kasvoihin"

"NYT(arti) minä tunnen vajavaisesti,                       silloin minä olen tunteva täydellisesti"

"NYT(nuni) pysyvät siis usko, toivo ja rakkaus;      mutta suurin niistä on rakkaus"

Usko, toivo ja rakkaus siis pysyvät NYT tässä aikakaudessa, joka on vajavainen ja jota luonnehtii katoavaisuus; mutta rakkaus tulee pysymään aina, myös tulevana aikakautena, koska se on näistä asioista kaikista suurin. Ainoa ongelma tässä hahmotuksessa on se, että molemmat aikaisemmat nyt-ilmaisut Paavali esittää sanalla arti, kun taas viimeisen niistä hän esittää sanalla nuni. Molemmat aikaisemmat kontrastit hän myös viimeistelee puhumalla ajasta "silloin". Tämä ei ole kuitenkaan mikään ylitsepääsemätön ongelma, sillä nuni sanana myös samalla tiivistää ja summeeraa Paavalin argumentoinnin kulun, ja viimeinen lause rakkaudesta suurimpana toimii oivana kliimaksina, jonka suurenmoisuus luontaisesti rinnastuu siihen tilaan, joka on täydellinen ja jossa Kristuksen näkee kasvoista kasvoihin.  

Implikaationa kontinuationismi?

Kaikesta edeltäneestä herää kysymys: eikö tämä sitten vääjäämättä johda kontinuationismiin? Jos kyseinen tekstikatkelma ei todista sessationismia, katoaako siltä kaikki pohja? Ja jos Paavalin ilmaisut ”täydellinen" ja "kasvoista kasvoihin" viittaavat taivaan todellisuuteen, niin eikö se tarkoita sitä, että armolahjat jatkuvat niin kauan kunnes siirrymme iankaikkisuuteen?

Vastaukseni näihin kysymyksiin on kielteinen. Ensinnäkin, Paavalin puhe vajavaisista on yleisluonteinen eikä rajoitu pelkästään ei-kirjoitettuihin tai puhuttuihin ilmoituksiin Jumalasta. Kuten jo aikaisemmin totesin: jo Paavalin aikana oli olemassa pyhiä kirjoituksia, jotka muodostavat osan tästä vajavaisesta ilmoituksesta. Se, että vajavaiset ilmoituksen muodot katoavat vasta taivaassa ei edellytä sitä, että jokainen vajavaisen ilmoituksen muoto katoaa vasta sitten. Profetiat ja kielillä puhuminen ovat lakanneet, mutta silti elämme vielä riippuvaisina vajavaisesta ilmoituksesta pyhien kirjoitusten muodossa. Tietyssä mielessä voidaan jopa sanoa, että pyhät kirjoitukset tekevät meidät osallisiksi siitä samasta ilmoituksesta, josta varhaisseurakunta alussi nautti puhuttujen profetioiden muodossa.

Toiseksi, sessationismille on monta hyvää selitystä. Niiden kattava läpikäyminen jääköön toiseen kertaan tai jonkun viisaamman veljen tehtäväksi.